SamiEerola

Postmoderni konservatismi

  • Edmund Burke. Kuva Wikipediasta
    Edmund Burke. Kuva Wikipediasta

Nykypolitiikassa on alettu puhua "vahvan miehen" (strong man) hallitsijatyypistä. Vahvoja miespolitiikkoja määrittelee karismaattisuus ja autoritaarinen asenne. Esimerkkejä tästä ovat Putin, Duterte, Trump ja Bolsonaro. Samalla näitten hallitsijoitten ympärillä liikkuu lukuisia poliittisia ääriliikkeitä, jotka lupaavat "palauttaa miehisyyden" politiikkaan. Michael S. Kimmelin ja monen muun mukaan, politiikka on muuttunut henkilökohtaiseksi monelle eri ihmisryhmälle, jolloin identifikaatio vahvaan miesjohtajaan on voimistunut. Monet ovat puhuneet totuudenjälkeisestä ajasta ja politiikan kriisistä, jossa ihmiset eivät enää luota poliittiseen järjestelmään. On puhuttu ristiriitaisesti demokratian kriisistä ja ne liikkeet, jotka nimetään epädemokraattisiksi vetoavat suoraan demokratiaan tai kansanvallan paluuseen.

Folkloristiikan arkiuskomusteoria voi selittää tämän nykypolitiikkamme ristiriitaisen ilmiön. Arkiuskomukset ovat ajattelun lähtökohta, joten niitä ei yleensä huomata tai kyseenalaisteta. Arkiuskomukset mahdollistavat mielikuvien omaksumisen ja levittämisen. Kansanvalta-arkiuskomuksen mukaan kansa johtaa kollektiivisesti valtioita, ikään kuin itsestään, omalla kollektiivisella tahdollaan, eikä niinkään instituutioitten ja edustuksellisen demokratian kautta.

Arkiuskomuksena tämä kansanvalta heijastuu näkemyksenä, että on olemassa ”me” joka on ”todellinen” kansa. Politiikkojen pitää edustaa tätä ”oikeaa” kansaa ja sitten on ”muut” jotka joko on jätettävä valtion rajojen ulkopuolelle tai alistettava samojen sääntöjen alle, riippumatta siitä missä sosiaalisessa asemassa nämä ”muut” sattuvat olemaan. Tämä näkemys perustuu populistien käsitykseen siitä, että yhteiskunta on nollasummapeli, jossa on rajallinen määrä resursseja, joten jonkun ihmisryhmän etua on ajettava ja toinen on jätettävä marginaaliin (tai toisen kustannuksella.)

Nämä edellä mainitut näkemykset muodostavat arkiuskomuksen, joka luo mielikuvan siitä, että hierarkioita puolustava puhe onkin tasa-arvoa ajavaa. Tämä kansanvalta-arkiuskomus sisältääkin hobbesilaisen käsityksen hallitsijasta, joka edistää valtaväestön sisäistä tasa-arvoa lujalla, mutta isällisellä otteella. Lujalla autoritaarisuudella asetetaan tiukat rajat vähemmistöille, jotta valtaväestö voi elää vapaammin. Ristiriitaisesti kansanvaltaa edistetään yhdellä vahvalla miehellä.

Palaan tähän kansanvalta-aspektiin, mutta ensin esittelen vähän konservatismin teoreettista historiaa, jonka jälkeen palaamme populistiseen politiikkaan.

Ristiriitaisesti oikeistopopulismia kannattavat identifioivat itsensä konservatiiveiksi, mutta konservatismin suurin teoreetikko ei kannattanut suoraa kansanvaltaa tai ideaa yhdestä vahvasta miehestä, joka tällaista edustaisi. "Esteettisen edustuksen" idean muotoili konservatismin teoreetikko Edmund Burke vuonna 1774, jonka mukaan kansanedustajien piti olla älykkäämpiä kuin edustettavat. Frank Ankersmitin mukaan edustuksellisen demokratian juuret voidaan löytää romantiikan ajalta 1700-luvulta, jolloin vallankumouksien jälkeen pelättiin liian äkkinäisiä sosiaalisia muutoksia. Demokratiaa oli rakennettava, niin että asiat muuttuivat hitaasti, jos ollenkaan/koskaan. Tautalla olivat vallankumouksen ja uskonsotien trauma. Tämä tekeekin koko esteettisestä identifikaatiosta perimmäisen konservatiivisen ajattelun ohjenuoran. Frank Ankersmitin mukaan esteettinen identifikaatio on hyvä tapa saada äänestäjä aina tarkkailemaan poliitikkoa, eikä sortumaan kannattamaan tätä kaikessa, mitä hän tekee.

Ja nyt palaammekin nykyiseen populistiseen politiikkaan, jossa sen sijaan, että äänestetään valtaan henkilö, johon suhtaudutaan varovaisen optimistisesti, äänestetäänkin kuka tahansa, joka lupaa antaa kaiken, mitä äänestäjät haluavat ja nämä lupaavat olla loppuun saakka uskollisia tälle. Trump ja kumppanit ovat juuri tällaisia henkilöitä, jotka ovat onnistuneet vääntämään konservatismin periaatteet päälaelleen.

Edmund Burken konservatismi ulottui käsitykseen, että filosofialla ei saisi tehdä politiikkaa, koska politiikalla ei saa olla ideologista päämäärää. Perinteisesti oikeistopopulistit ovat julistaneet, ettei heillä ole ideologiaa, vaan he ovat pragmaatikkoja, jotka vain toteuttavat kansan tahtoa. Vaikka Trumpilla, Putinilla ja Halla-aholla ei ole selkeää ideologista manifestia tai aatteen nimeä, nämä seuraavat tiettyjä oletuksia ja periaatteita, joita voidaan kutsua ideologisiksi.

Onkin todettu, että jos politiikka retusoidaan pelkäksi resurssiallokaatioksi, jätetään avoimeksi paitsi kysymys jakamisen päämääristä, myös mahdollisuus siihen, että allokaatio suosii ensisijaisesti intressipiirien omia kannattajia ja viiteryhmiä. Edmund Burke tarjosi filosofian/ideologian sijaan, että alistetun enemmistön pitää omaksua samat mielikuvat kuin eliitti, jotta järjestelmä voi toimia. Kuitenkin tässä kohdassa on tapahtunut vakava ongelma.

Vaikuttaakin siltä, että moderni oikeistopopulismi toteuttaa Montesquieu prinsiippiä, joka on väännetty ikään kuin ideologian paluuksi. Mikäli valtion prinsiippi (ideologia/periaate) tyhjeni sisällöstään yhteiskunnallisen muutoksen myötä, eli toisin sanoen korruptoitui, hallitusmuoto oli vain pelkkää “struktuuria" vailla toiminnallista sisältöä. Korruptio on Montesquieun mukaan prosessi, jossa hallitusmuoto kadottaa prinsiippinsä, eli ideologiansa. Voidaankin sanoa, että uusliberalistinen politiikka on muuttunut niin hegemoniseksi, ettei sitä koeta enää ideologiana, vaan pelkkänä teknokraattisena managerointina. 

Montesquieun passio oli eräänlainen kollektiivinen ja tiedostamattoman hallitsemisen ideologia, jonka materiaaliset lähtökohdat olivat kansakunnan yhteiskunnallisessa perustassa, kuten luokkasuhteessa ja väestörakenteessa. Se on toisin sanoen ”kansan oikeustaju”, johon oikeistopopulistit vetoavat. Valtio itse ja sen valta ovat oikeutettuja, mutta sen passio on oikeistopopulistien mukaan kadonnut, kun se alkoi, vaikka omaksua vähemmistöjen oikeuksia ja globaaleja kauppasopimuksia. Sen vuoksi oikeistopopulistit vetoavat kansaan puhumalla kansanomaisesti ja osoittamalla vahvasti tunteensa. He ikään kuin performoivat kansan passiota, vakuuttaakseen tätä siitä, että juuri heillä on oikea kansan identiteetti, johon ihmiset voivat samaistua. Tämä samaistuminen luokin fanaattisuuden, jossa itse totuudella ei ole väliä, vaan sillä periaatteella, että koettu vihollinen tuhotaan (vähemmistöt ja liberaalieliitti) ja oikea mies on vallan kahvassa. Vaikka nationalismi on melkein tyhjä merkitsijä, siihen liitetään hyvinkin vahvoja ideologisia latauksia, jotka sallivat samaan aikaan vahvan valtiouskollisuuden, että sen rakenteitten kritiikin. Tämä passio saakin kiihkeimmät nationalismit vaatimaan järjestelmän kumoamista, jotta voisivat pelastaa sen.  

Nykyinen eliitti ylläpitää globaalia ja monikulttuurista kapitalismia, mutta osa kansasta (oikeistokonservatiivit) kokevat sen ideologisena petoksena. Kansaan on vuosikausia iskostettu kapitalismin ja valkoisen ylivallan ideologia, jota ei ole kyetty häivyttämään.  Postmodernissa ristiriitaisuudessaan oikeistopopulistit ja heidän kannattajansa ovat ”eliitinvastaisia” koska he itse kokevat edustavansa ”oikeamman” eliitin ideologiaa kuin itse konkreettinen eliitti! Näin oikeistopopulistit voivat ajaa ristiriitaista protektionismin ja uusliberalismin sekasikiötä ja kehystää se vallankumoukseksi, vaikka olemassa oleva eliitti jo harjoittaa protektionistista uusliberalismia.

On siis olemassa ristiriita konservatismisen mielikuvan ja poliittisen teorian välillä. Siinä, missä konservatismi luotiin suojelemaan valtion rakenteita yhteiskuntarauhaa ravisuttavilta muutoksilta, on ajan saatossa supistunut taantumukselliseksi mielikuvaksi, jossa kaikki kulttuurin ja yhteiskunnan muutokset pidetään sivilisaation suorana uhkana. Tiettyjen konservatiivien keskuudessa Burken filosofia on typistynyt käsitykseen, että ihminen on perimältään paha ja valtion on hillittävä tätä pahuutta alistamalla vähemmistöt ja köyhät.

Suuret liberaalit ja konservatiiviset ajattelijat ovat kiteyttäneet kansakunnan ideoita johdonmukaisiksi poliittisiksi filosofioiksi, mutta kansan keskuudessa nämä ideat jatkoivat kuitenkin elämää epämääräisten arkiuskomusten muodoissa. Suurimmaksi osaksi historiaa nämä arkiuskomukset saatiin pysymään aisoissa, mutta nyt historiallispoliittiset olosuhteet ovat oikeanlaisia niitten heräämiseen. Opportunistiset populistipoliitikot ratsastavat näillä mielikuvilla. Vallitseva järjestelmä yrittää vedota järkeen ja johdonmukaisuuteen, mutta populismi ei perustukkaan järkeen. Olisi osattava luoda uusia mielikuvia, joilla saada ihmiset kääntymään pois populismin itsetuhoisasta tiestä, jos vallitseva liberaalihegemonia halutaan säilyttää. 

 Lähteet 

Eerola, Sami, ”ISIS tulta munille! ” Suomi iskee! -ryhmä ja kansanomaisten mielikuvien hyödyntäminen poliittisessa viestinnässä, proseminaaritutkielma, Helsingin yliopisto, 11.2.2018 <<https://spektaakkeliyhteiskunta.files.wordpress.com/2018/05/isis_tulta_minulle_julkinen_versio-ilovepdf-compressed.pdf>> 

Jokisalo, Jouko, Euroopan radikaalioikeisto, Into Kustannus Oy, Helsinki, 2016 

Kimmel, Michael S. Angry White Men: American Masculinity At the End of an Era. New York: Nation Books, 2013. 

Koikkalainen, Petru & Korvela, Pauli-Erik  (toim.) Klassiset Poliittiset Ajattelijat. Tampere: Vastapaino, 2012.  

Lindroos, Kia & Suvi Soininen (toim.) Politiikan nykyteoreetikoita, Gaudeamus, 2008 

Nagle, Angela, Kill All Normies. Online culture wars from 4chan and tumblr to Trump and the alt-right, Zer0 books, Winchester, UK, 2017  

Niemi, K. Mari ja Houni, Topi (toim.) Media & populismi. Työkaluja kriittiseen journalismiin, Vastapaino, Tamperee, 2018  

Norton, Ben, The libertarian-fascist alliance, bennorton.com, 7.3.2016 <<https://bennorton.com/the-libertarian-fascist-alliance/>> 

Palonen, Emilia ja Saresma, Tuija (toim.), Jätkät & jytkyt. Perussuomalaiset ja populismin retoriikka, Vastapaino, Tampere, 2017  

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Käytännöllisellä tasolla tähän sopii sama kommentti, jonka kirjoitin pari päivää sitten toiseen ketjuun:

"Nykyään on tapahtumassa joitakin sellaisia asioita, joita tapahtui myös 1920- ja 30-luvun Saksassa:

1) Talous on taantumassa ja moni keskiluokkainen ihminen tuntee epävarmuutta oman taloudellisen tulevaisuutensa suhteen.

2) Parlamentin vasemmistopuolueet (sosialidemokraatit) eivät tarjoa eivätkä vaadi laadullisesti erilaista taloutta kuin oikeistopuolueet, vaan tarjoavat vain oikeistopolitiikan kevytversiota.

3) Ykköskohdassa mainitut henkilöt kokevat kakkoskohdassa mainitun johdosta, että yhteiskunnassa vallitsee vaihtoehdottomuuden politiikka, joka kurjistaa heitä. Tämä alkaa herättää epätoivoisia tunteita.

4) Näyttämölle ilmestyy poliittisia helppoheikkejä, jotka yrittävät profitoida tuolla kolmoskohdassa mainitulla epätoivolla. Koska pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon ääniä vaaleissa, he eivät halua huomioida suurien voimien (kapitalistiluokka ja työväenluokka) välistä vastakkainasettelua yhteiskunnassa, vaan pyrkivät kosiskelemaan molempia asettamalla syntipukeiksi vähemmistöt, joilla ei ole mitään tekemistä talouden laman kanssa (juutalaiset, muslimit, maahanmuuttajat, kommunistit, homoseksuaalit, vammaiset jne.).

Ei pitäisi olla hirvittävän vaikeaa tunnistaa tuota kuvailua todeksi. Mielenkiintoinen kysymys kommenttisi valossa on se, miten kapitalistiluokka suhtautuu tuollaiseen kehitykseen. "On samantekevää minkä värinen on kissa kunhan se pyydystää hiiren". Niinpä; demokratia tai diktatuuri, pääasia, että voitto juoksee sijoitetulle pääomalle. Jos kapitalistiluokan on valittava fasismin tai sosialistisen vallankumouksen välillä, se valitsee fasismin. Ja jos/kun kapitalistinen talous on ajautunut siihen pisteeseen, että keskiluokka alkaa vaatia jonkin sortin "vahvaa johtajuutta", kapitalistiluokka rahoittaa mieluummin äärioikeistoa kuin äärivasemmistoa."

http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265752-e...

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Entä sitten, kun havaitaan, että vallitseva liberaalihegemonia onkin itsessään tuhoisa. Liberaalius on minun käsitykseni mukaan salliva ja lähes kaiken hyväksyvä ideologia, jossa olettamus on, että mahdollisimman suuri yksilön vapaus on parhaaksi koko yhteisölle. Näin ei ole, sillä siloin vahvimmat yksilöt voivat vapauden nimissä ottaa valtaa itselleen.

Syntyy valtakeskittymiä, jotka eivät toimi yhteisön vaan omaksi hyväkseen. Eriarvoisuus lisääntyy ja tulonjako vääristyy. Siitä on kysymys esimerkiksi Ranskan mellakoinnissa. Ihmiset eivät välttämättä tiedä, miksi heidän elämisensä vaikeutuu. He eivät osaa vaatia oikeita korjaustoimia. Sen sijaan he vaativat palkankorotuksia ja vaikapa polttoaineiden hintojen laskua.

Kysymyksessä on eturistiriita, jossa ratkaisuja odotetaan valtiolta. Italiassa tuo vaade on johtanut raskaasti alijäämäiseen valtion talousarvioon. Eduskuntalaitoksella on valta säätää lakeja, mutta ei ole lainkaan varmaa, että kansanedustajat ymmärtävät, millaiset rakenteelliset muutokset yhteiskunnassa johtavat parempaan tasapainoon. Niinpä ratkaisukeinot samaan ongelmaan vaihtelevat suuresti.

Oma näkemykseni on, että tuloeroja pitää tasata heikompien hyväksi. Nythän tämän vallitsevan liberaalihegemonian aikana kehitys on ollut juuri päinvastainen. Tuloerot ja varsinkin omaisuuksien jakauma on rakenteellisesti vääristynyt niin, että tosirikkaat, jotka omistavat noin puolet maailman koko omaisuusmassasta, mahtuvat hyvin pikkubussiin.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Hienoja kommentteja kaikki kaksi!

Eerola kirjoitti: ..oikeistopopulistit ja heidän kannattajansa ... itse kokevat edustavansa ”oikeamman” eliitin ideologiaa kuin itse konkreettinen eliitti!

Uskon itse, että pääsääntöisesti oikeistopopulistit eivät koe olevansa "oikeamman" eliitin asialla. Useimmilla heillä on (heikosti jäsenneltynä) jonkinlainen tyytymättömyys politiikan kehitykseen ja ainakin uran alkuvaiheissa identifikaatio "ei-eliittiin".

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Ei näköjään tullut kommenttiani esille, vaikka esitin vastaväitteitä tekstistä.

No antaapa sitten olla.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kunnioitettavaa paneutumista tutkittuun asiaan.
Samista kuulemme vielä.

Useissa yhteyksissä on kyllä tuntunut, että hän on helmi meille sioille , jotka emme jaksa kommentoida samalla perusteellisuudella ja perehtyneisyydellä.

Petri Hämäläinen

Hyvää pohdintaa. Aika lailla samanlaista jutustelua oli varmaan Pravda täynnä 80-luvulla. Aihe oli vaan kapitalismin mädännäisyys.

Eiku joo. Kirjoitus on sisällöltään ja aihealueeltaan kattava ja ansiokas. Mutta kun hyvään sapluunaan läpitungetaan ideologinen palo ja tarve demonisoida „mörköjä mieshahmoja“ ja „kaikkea pahaa jota voidaan kutsua populismiksi“ niin käy kuin tiikerikakulle jonka päälle kaadetaan litra etikkaa.

Kirjoituksen irralliset arvomääritelmät kuten „sekasikiö“ ja „itsetuhoisuus“ kuvaavat synkintä mahdollista negatiivisuutta koskien oikeistopopulismiksi kutsuttua poliittista liikehdintää. Kyllä kirjoituksessa pitäisi tällöin kuvata miksi kyseinen poliittinen liike on „sekasikiöinen“ (eli moraalisesti tuomittava) ja itsetuhoinen.

Väite että oikeistopolitistinen liike haluaisi „tuhota vähemmistöt“ on epätosi ja tieteellisessa tekstissä täysin ala-arvoinen.

Havainto oikeistopopulismin tunteikkuudesta on ansiokas. Nyt kun olemme kuunnelleet pakolaiskriisiin liitettyjä nyyhkytarinoita tai „lelusalakuljettajan“ valheita viimeiset vuodet, sitä miten pakolaismiesten auttaminen on „sydämen asia“ ja itkeneet yhdessä rannalle kuolleen pakolaislapsen valokuvan takia, on nimenomaan korkea aika tuoda tunteet mukaan politiikkaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Ristiriitaisesti oikeistopopulismia kannattavat identifioivat itsensä konservatiiveiksi, mutta konservatismin suurin teoreetikko ei kannattanut suoraa kansanvaltaa"

Ei tuossa mitään ristiriitaa ole vaikka joku teoreetikko ei ole näitä molempia kannattanutkaan. Oikeistopopulismi on myös sanana väärä ehkä keskustademokratia olisi parempi määritelmä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Terapeuttista tekstiä liberaalin hegemonian kannattajille, mutta aivan liian vaikeatajuista populismiin alttiille "oikealle kansalle".

Teksti ei toteuta omaa ohjettasi "Olisi osattava luoda uusia mielikuvia, joilla saada ihmiset kääntymään pois populismin itsetuhoisasta tiestä".

Mielikuvillahan kansalaisia nykyisin johdetaan kun faktoista on tullut kovin vaikeita ymmärtää ja käsitellä. Ikävä kyllä.

Käyttäjän JanneLaaksonen kuva
Janne Laaksonen

Jättämällä 9 "oikeisto" sanaa artikkelistasi, se olisi huomattavasti ymmärrettävämpi, nyt siitä saa sen vaikutuksen, että se on kirjoitettu tietyn ideologian vaikutuksen takia. Samalla saat sanan säilällä osuman Suomen molempiin ääripääliikkeisiin.

Lokaalisti katsoen, EVA:n tutkimuksen mukaan Suomessa on vain liberaalia oikeistoa ja konservatiivista vasemmisto/keskustaa. Ellet sitten tarkoita vain konservatiivisella oikeistolla Kristillisdemokraatteja (ja heidän "vahvaa" miestään)?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset