Postmoderni konservatismi

Nykypolitiikassa on alettu puhua "vahvan miehen" (strong man) hallitsijatyypistä. Vahvoja miespolitiikkoja määrittelee karismaattisuus ja autoritaarinen asenne. Esimerkkejä tästä ovat Putin, Duterte, Trump ja Bolsonaro. Samalla näitten hallitsijoitten ympärillä liikkuu lukuisia poliittisia ääriliikkeitä, jotka lupaavat "palauttaa miehisyyden" politiikkaan. Michael S. Kimmelin ja monen muun mukaan, politiikka on muuttunut henkilökohtaiseksi monelle eri ihmisryhmälle, jolloin identifikaatio vahvaan miesjohtajaan on voimistunut. Monet ovat puhuneet totuudenjälkeisestä ajasta ja politiikan kriisistä, jossa ihmiset eivät enää luota poliittiseen järjestelmään. On puhuttu ristiriitaisesti demokratian kriisistä ja ne liikkeet, jotka nimetään epädemokraattisiksi vetoavat suoraan demokratiaan tai kansanvallan paluuseen.

Folkloristiikan arkiuskomusteoria voi selittää tämän nykypolitiikkamme ristiriitaisen ilmiön. Arkiuskomukset ovat ajattelun lähtökohta, joten niitä ei yleensä huomata tai kyseenalaisteta. Arkiuskomukset mahdollistavat mielikuvien omaksumisen ja levittämisen. Kansanvalta-arkiuskomuksen mukaan kansa johtaa kollektiivisesti valtioita, ikään kuin itsestään, omalla kollektiivisella tahdollaan, eikä niinkään instituutioitten ja edustuksellisen demokratian kautta.

Arkiuskomuksena tämä kansanvalta heijastuu näkemyksenä, että on olemassa ”me” joka on ”todellinen” kansa. Politiikkojen pitää edustaa tätä ”oikeaa” kansaa ja sitten on ”muut” jotka joko on jätettävä valtion rajojen ulkopuolelle tai alistettava samojen sääntöjen alle, riippumatta siitä missä sosiaalisessa asemassa nämä ”muut” sattuvat olemaan. Tämä näkemys perustuu populistien käsitykseen siitä, että yhteiskunta on nollasummapeli, jossa on rajallinen määrä resursseja, joten jonkun ihmisryhmän etua on ajettava ja toinen on jätettävä marginaaliin (tai toisen kustannuksella.)

Nämä edellä mainitut näkemykset muodostavat arkiuskomuksen, joka luo mielikuvan siitä, että hierarkioita puolustava puhe onkin tasa-arvoa ajavaa. Tämä kansanvalta-arkiuskomus sisältääkin hobbesilaisen käsityksen hallitsijasta, joka edistää valtaväestön sisäistä tasa-arvoa lujalla, mutta isällisellä otteella. Lujalla autoritaarisuudella asetetaan tiukat rajat vähemmistöille, jotta valtaväestö voi elää vapaammin. Ristiriitaisesti kansanvaltaa edistetään yhdellä vahvalla miehellä.

Palaan tähän kansanvalta-aspektiin, mutta ensin esittelen vähän konservatismin teoreettista historiaa, jonka jälkeen palaamme populistiseen politiikkaan.

Ristiriitaisesti oikeistopopulismia kannattavat identifioivat itsensä konservatiiveiksi, mutta konservatismin suurin teoreetikko ei kannattanut suoraa kansanvaltaa tai ideaa yhdestä vahvasta miehestä, joka tällaista edustaisi. "Esteettisen edustuksen" idean muotoili konservatismin teoreetikko Edmund Burke vuonna 1774, jonka mukaan kansanedustajien piti olla älykkäämpiä kuin edustettavat. Frank Ankersmitin mukaan edustuksellisen demokratian juuret voidaan löytää romantiikan ajalta 1700-luvulta, jolloin vallankumouksien jälkeen pelättiin liian äkkinäisiä sosiaalisia muutoksia. Demokratiaa oli rakennettava, niin että asiat muuttuivat hitaasti, jos ollenkaan/koskaan. Tautalla olivat vallankumouksen ja uskonsotien trauma. Tämä tekeekin koko esteettisestä identifikaatiosta perimmäisen konservatiivisen ajattelun ohjenuoran. Frank Ankersmitin mukaan esteettinen identifikaatio on hyvä tapa saada äänestäjä aina tarkkailemaan poliitikkoa, eikä sortumaan kannattamaan tätä kaikessa, mitä hän tekee.

Ja nyt palaammekin nykyiseen populistiseen politiikkaan, jossa sen sijaan, että äänestetään valtaan henkilö, johon suhtaudutaan varovaisen optimistisesti, äänestetäänkin kuka tahansa, joka lupaa antaa kaiken, mitä äänestäjät haluavat ja nämä lupaavat olla loppuun saakka uskollisia tälle. Trump ja kumppanit ovat juuri tällaisia henkilöitä, jotka ovat onnistuneet vääntämään konservatismin periaatteet päälaelleen.

Edmund Burken konservatismi ulottui käsitykseen, että filosofialla ei saisi tehdä politiikkaa, koska politiikalla ei saa olla ideologista päämäärää. Perinteisesti oikeistopopulistit ovat julistaneet, ettei heillä ole ideologiaa, vaan he ovat pragmaatikkoja, jotka vain toteuttavat kansan tahtoa. Vaikka Trumpilla, Putinilla ja Halla-aholla ei ole selkeää ideologista manifestia tai aatteen nimeä, nämä seuraavat tiettyjä oletuksia ja periaatteita, joita voidaan kutsua ideologisiksi.

Onkin todettu, että jos politiikka retusoidaan pelkäksi resurssiallokaatioksi, jätetään avoimeksi paitsi kysymys jakamisen päämääristä, myös mahdollisuus siihen, että allokaatio suosii ensisijaisesti intressipiirien omia kannattajia ja viiteryhmiä. Edmund Burke tarjosi filosofian/ideologian sijaan, että alistetun enemmistön pitää omaksua samat mielikuvat kuin eliitti, jotta järjestelmä voi toimia. Kuitenkin tässä kohdassa on tapahtunut vakava ongelma.

Vaikuttaakin siltä, että moderni oikeistopopulismi toteuttaa Montesquieu prinsiippiä, joka on väännetty ikään kuin ideologian paluuksi. Mikäli valtion prinsiippi (ideologia/periaate) tyhjeni sisällöstään yhteiskunnallisen muutoksen myötä, eli toisin sanoen korruptoitui, hallitusmuoto oli vain pelkkää “struktuuria" vailla toiminnallista sisältöä. Korruptio on Montesquieun mukaan prosessi, jossa hallitusmuoto kadottaa prinsiippinsä, eli ideologiansa. Voidaankin sanoa, että uusliberalistinen politiikka on muuttunut niin hegemoniseksi, ettei sitä koeta enää ideologiana, vaan pelkkänä teknokraattisena managerointina. 

Montesquieun passio oli eräänlainen kollektiivinen ja tiedostamattoman hallitsemisen ideologia, jonka materiaaliset lähtökohdat olivat kansakunnan yhteiskunnallisessa perustassa, kuten luokkasuhteessa ja väestörakenteessa. Se on toisin sanoen ”kansan oikeustaju”, johon oikeistopopulistit vetoavat. Valtio itse ja sen valta ovat oikeutettuja, mutta sen passio on oikeistopopulistien mukaan kadonnut, kun se alkoi, vaikka omaksua vähemmistöjen oikeuksia ja globaaleja kauppasopimuksia. Sen vuoksi oikeistopopulistit vetoavat kansaan puhumalla kansanomaisesti ja osoittamalla vahvasti tunteensa. He ikään kuin performoivat kansan passiota, vakuuttaakseen tätä siitä, että juuri heillä on oikea kansan identiteetti, johon ihmiset voivat samaistua. Tämä samaistuminen luokin fanaattisuuden, jossa itse totuudella ei ole väliä, vaan sillä periaatteella, että koettu vihollinen tuhotaan (vähemmistöt ja liberaalieliitti) ja oikea mies on vallan kahvassa. Vaikka nationalismi on melkein tyhjä merkitsijä, siihen liitetään hyvinkin vahvoja ideologisia latauksia, jotka sallivat samaan aikaan vahvan valtiouskollisuuden, että sen rakenteitten kritiikin. Tämä passio saakin kiihkeimmät nationalismit vaatimaan järjestelmän kumoamista, jotta voisivat pelastaa sen.  

Nykyinen eliitti ylläpitää globaalia ja monikulttuurista kapitalismia, mutta osa kansasta (oikeistokonservatiivit) kokevat sen ideologisena petoksena. Kansaan on vuosikausia iskostettu kapitalismin ja valkoisen ylivallan ideologia, jota ei ole kyetty häivyttämään.  Postmodernissa ristiriitaisuudessaan oikeistopopulistit ja heidän kannattajansa ovat ”eliitinvastaisia” koska he itse kokevat edustavansa ”oikeamman” eliitin ideologiaa kuin itse konkreettinen eliitti! Näin oikeistopopulistit voivat ajaa ristiriitaista protektionismin ja uusliberalismin sekasikiötä ja kehystää se vallankumoukseksi, vaikka olemassa oleva eliitti jo harjoittaa protektionistista uusliberalismia.

On siis olemassa ristiriita konservatismisen mielikuvan ja poliittisen teorian välillä. Siinä, missä konservatismi luotiin suojelemaan valtion rakenteita yhteiskuntarauhaa ravisuttavilta muutoksilta, on ajan saatossa supistunut taantumukselliseksi mielikuvaksi, jossa kaikki kulttuurin ja yhteiskunnan muutokset pidetään sivilisaation suorana uhkana. Tiettyjen konservatiivien keskuudessa Burken filosofia on typistynyt käsitykseen, että ihminen on perimältään paha ja valtion on hillittävä tätä pahuutta alistamalla vähemmistöt ja köyhät.

Suuret liberaalit ja konservatiiviset ajattelijat ovat kiteyttäneet kansakunnan ideoita johdonmukaisiksi poliittisiksi filosofioiksi, mutta kansan keskuudessa nämä ideat jatkoivat kuitenkin elämää epämääräisten arkiuskomusten muodoissa. Suurimmaksi osaksi historiaa nämä arkiuskomukset saatiin pysymään aisoissa, mutta nyt historiallispoliittiset olosuhteet ovat oikeanlaisia niitten heräämiseen. Opportunistiset populistipoliitikot ratsastavat näillä mielikuvilla. Vallitseva järjestelmä yrittää vedota järkeen ja johdonmukaisuuteen, mutta populismi ei perustukkaan järkeen. Olisi osattava luoda uusia mielikuvia, joilla saada ihmiset kääntymään pois populismin itsetuhoisasta tiestä, jos vallitseva liberaalihegemonia halutaan säilyttää. 

 Lähteet 

Eerola, Sami, ”ISIS tulta munille! ” Suomi iskee! -ryhmä ja kansanomaisten mielikuvien hyödyntäminen poliittisessa viestinnässä, proseminaaritutkielma, Helsingin yliopisto, 11.2.2018 <> 

Jokisalo, Jouko, Euroopan radikaalioikeisto, Into Kustannus Oy, Helsinki, 2016 

Kimmel, Michael S. Angry White Men: American Masculinity At the End of an Era. New York: Nation Books, 2013. 

Koikkalainen, Petru & Korvela, Pauli-Erik  (toim.) Klassiset Poliittiset Ajattelijat. Tampere: Vastapaino, 2012.  

Lindroos, Kia & Suvi Soininen (toim.) Politiikan nykyteoreetikoita, Gaudeamus, 2008 

Nagle, Angela, Kill All Normies. Online culture wars from 4chan and tumblr to Trump and the alt-right, Zer0 books, Winchester, UK, 2017  

Niemi, K. Mari ja Houni, Topi (toim.) Media & populismi. Työkaluja kriittiseen journalismiin, Vastapaino, Tamperee, 2018  

Norton, Ben, The libertarian-fascist alliance, bennorton.com, 7.3.2016 <> 

Palonen, Emilia ja Saresma, Tuija (toim.), Jätkät & jytkyt. Perussuomalaiset ja populismin retoriikka, Vastapaino, Tampere, 2017  

 

 

SamiEerola
Espoo

Folkloristiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Fokus poliittisten ääriliikkeitten mielikuvien tutkimuksessa. Arvostelen myöskin kirjoja, erityisesti ääriliikkeisiin liittyviä, mutta myöskin kaikkea muuta perverssiä, kuten lastenkiroja: https://spektaakkeliyhteiskunta.wordpress.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu